Puunkaadot Turku ja ympäristökunnat.
Ammattitaidolla ja varmuudella kaatuvat suuremmatkin puut, myös hankalista paikoista. Palveluun kuuluu puun karsiminen ja pätkiminen halutun mittaisiksi paloiksi. Myös puunrunko ja oksat / risut kuljetetaan tarvittaessa pois. Myös kannon poistaminen kantojyrsimen avulla onnistuu.
Puunkaadon hintaan vaikuttaa se, miten suuri puu on, missä se kasvaa ja kuinka monta puuta kaadetaan samassa kohteessa. Mikäli lähellä on esimerkiksi rakennuksia, voi olla, että tarvitaan erikoiskalustoa, kuten henkilönostinta. Myös se, katkotaanko puut tietyn mittaisiksi klapeiksi, kuljetetaanko oksat pois ja poistetaanko kannot kantojyrsimellä vaikuttavat.
Puut ovat kaikki erilaisia ja siksi tulen paikan päälle ilmaiseksi arvioimaan juuri teidän pihanne tilanteen, milloin arvioin hinnan ja aikataulun.
Kannattaa siis soittaa tai laittaa sähköpostia ja tilata ilmainen arviokäynti!



Mitä on kantojyrsintä?


Puun kanto keskellä nurmikkoa on harmillinen. Se on kuitenkin mahdollista poistaa kantojyrsinnällä. Jyrsin pilkkoo kannon pieneksi hakkeeksi n. 5-20 cm maapinnan alapuolelle asti. Jyrsinnän jälkeen kannon hake voidaan kantaa kuormaajan kauhalla pois, tuoda tilalle multaa ja kylvää nurmikko. Hake voidaan hyödyntää esimerkiksi pensaiden juurelle katteeksi.
Käytössäni on tehokas Avantin kantojyrsin joka on varustettu 540 mm jyrsinkiekolla. Avant mahtuu kulkemaan 130 cm leveissä paikoissa helposti.
Kantojyrsintä ei riko muuta nurmikkoa ja pinnan korjaukseen menee vain jyrsittävän kuopan verran multaa.
Avainsanoja: Puunkaato ja kantojyrsintä Turku, Aura, Lieto, Pöytyä, Kaarina, Raisio, Masku & Paimio. Puunkaato, puunkaadot, arboristi, pihapuunkaato, kannon poisto, kannon poistaminen, puun kaadot.